Sananlaukka oy - PUHETERAPIAA

Puheterapeutti

SILJA IKONEN

Puheterapia

Hei, tervetuloa sivuilleni!

Olen Silja Ikonen, puheterapeutti. Sananlaukka Oy on yritykseni, jonka kautta tarjoan puheterapeutin palveluita: puheterapiakuntoutusta, puheterapeutin arviointia ja ohjausta sekä koulutuspalveluja.



Puheterapia

Toimin puheterapeuttina suomen kielellä.  Vanhempien ja lähiympäristön ohjaamisessa voimme käyttää myös englantia. Asiakkaan tarpeiden mukaan käytän työssäni viittomia, erilaisia kommunikaatiokuvia, toimintatauluja, lausetasoisia kuvakommunikaatioratkaisuja tai tietokoneavusteisia kommunikaatioratkaisuja. 

Teen puheterapiaa asiakkaan arjen toimintaympäristöissä, esimerkiksi kotona, päiväkodissa, koulussa, palvelukodissa tai työpaikalla. Toiminta-alueeseeni kuuluvat Mikkeli ja Pieksämäki. Sananlaukka Oy:llä on voimassaoleva sopimus Kelan kanssa puheterapiapalvelun toteuttamisesta ja toimin Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yksilöpuheterapiapalveluiden tuottajana Itäisen vakuutuspiirin 5. alueella (Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa, Pieksämäki, Puumala). Kelalle luvattu yksi asiakaspaikka on täynnä, mutta voit kysellä muista paikoista ja mahdollisesti muuttuvista tilanteista. 

Puheterapiatoiminta on vakuutettu vaaditulla tavalla: toiminnan vastuuvakuutus, potilasvakuutus, ryhmämuotoinen tapaturmavakuutus.

Sananlaukka Oy:n potilasasiamies: Ismo Saarinen, Nuijamiestentie 5 B, 00400 Helsinki, puh. 0400 500 252, ismo.saarinen@saarinenlaw.fi. Tietoja potilasasiamiehestä: https://www.valvira.fi/terveydenhuolto/potilaan-asema-ja-oikeudet-oikeudet/potilasasiamies

Ensiaputaitoni ovat ajan tasalla ja ne päivitetään säännöllisesti (viimeksi 03/2023 SPR Hätäensiapu 8h ja 03/2020 EA1).

Lisäksi toiminnassani on otettu huomioon säädösten mukaisesti asiakasturvallisuuteen liittyvät seikat.

Kuulun Suomen Puheterapeuttiliittoon, www.puheterapeuttiliitto.fi.



Koulutuksia olen pitänyt mm. seuraavista aiheista: puhetta tukeva ja korvaava kommunikaatio (AAC); kommunikaatiomerkkien käytön aloittaminen asiakkaan kanssa; kommunikointi varhaisen vuorovaikutustaitojen varassa toimivan henkilön kanssa; vuorovaikutuksen ja kommunikaation tukeminen autismin kirjon asiakkaan arjessa sekä lapsen syömisen pulmien tukeminen.

Koulutuksia on suunnattu puhevammaisten asiakkaiden lähi-ihmisille ja/tai puheterapeuteille. Olen tehnyt myös eripituisia ohjausprojekteja keskittyen joko koko työyhteisön puhetta tukevan ja korvaavan kommunikaation taitojen tai yksittäisen asiakkaan kommunikaatioympäristön tukemiseen.

Mikäli olet kiinnostunut koulutuksesta tai ohjauksesta yhteisöllesi, ota yhteyttä ja kysy lisää, niin räätälöidään tarpeisiisi sopiva koulutus.

Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yksilöpuheterapia

Kuntoutus on Kelan järjestämää ja rahoittamaa. Kuntoutujan etuudet maksaa Kela. Tarvittaessa Kela antaa lisätietoja Kelan vaativasta lääkinnällisestä kuntoutuksesta, kuntoutukseen hakeutumisesta ja matkakorvauksista sekä vammaisetuuksista (Kelan etuuskohtaiset palvelunumerot Kelan verkkosivuilta (www.kela.fi > Yhteystiedot > Palvelunumerot). Kelan maksamassa puheterapiassa noudatetaan Kelan terapian palvelukuvausta (Yksilöterapiat, Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palvelukuvaus, 1.1.2023) https://www.kela.fi/documents/20124/940710/palvelukuvaus-vaativan-laakinnallisen-kuntoutuksen-yksiloterapiat.pdf/200e3fed-12b2-a4c1-df3a-72feee7877ed?t=1661947698523

Työkokemus

Olen valmistunut puheterapeutiksi Oulun yliopistosta vuonna 2007 ja minulla on Valviran laillistus toimia puheterapeuttina, lupanumero 01203178437. Työkalupakkiini ensimmäiset työkalut sain kuitenkin jo ennen puheterapeutiksi opiskelua, työstä ratsastusterapeutin avustajana lukion jälkeen. Hakeuduin aikoinaan opiskelemaankin puheterapeutiksi tuolloisen työnantajani kehotuksesta; hän oli NDT/Bobath-fysioterapeutti ja ratsastusterapeutti ja asiakkaina oli pääasiassa liikuntavammaisia lapsia ja aikuisia. Työstä ratsastusterapeutin avustajana minulle jäi into työskennellä neurologisesti vammaisten lasten ja aikuisten kanssa ja kiinnostus NDT/Bobath-viitekehystä kohtaan. 

Seuraavat työkalut hankin työskennellessäni Mikkelin keskussairaalan lastenneurologian poliklinikalla 2006-2010. Tuolloin asiakkaita tapasin myös lastenyksiköstä ja vauvojen tehostetun hoidon yksiköstä. Syksyllä 2008 olin syyslukukauden virkavapaalla ja työskentelin Ruskeasuon koulussa Helsingissä. Ruskikselta työkalupakkiin rantautui puhetta tukevien ja korvaavien kommunikaatiokeinojen (AAC-keinojen) monipuolinen käyttö ja kommunikaatioympäristön merkitys keinojen käyttöön saamisessa. 

Vuosina 2010-2018 olin virassa johtavana puheterapeuttina Vaalijalan kuntayhtymällä. Vaalijalassa asiakkaina olivat iältään vauvasta vaariin olevat henkilöt, joilla oli diagnoosina kehitysvamma. Pulmia saattoi olla vähän tai paljon jollakin osa-alueella vuorovaikutukseen pääsemisestä ja omasta ilmaisusta, puheen ymmärtämisestä tai vastaanottamisesta syömiseen tai näissä kaikissa. Vaalijalasta työkalupakkiini jäi rakkaus asiakkaan lähi-ihmisten ja moniammatillisen työryhmän yhteiseen työhön asiakkaiden hyväksi ja luovat ja erilaiset, mutta juuri kyseisen asiakkaan tarvitsemat ratkaisut vuorovaikutuksen ja kommunikaation pulmiin.

Viimeisen vuoden ennen yksityiseksi puheterapeutiksi ryhtymistä (eli vuoden 2019) keräsin työkaluja Pieksämäen kaupungin perheneuvolasta, jossa tapasin vauvoja, joilla oli syömisen pulmia, pieniä puhumattomia lapsia (2-3v.) ja isompia lapsia, jotka harjoittelivat äänteitä. 

Erityinen kiinnostuksen kohteeni on syömiseen liittyvät vaikeudet. Aikaisempi työkokemukseni liikuntavammaisten lasten ja vauvojen sekä aikuisten parissa, on haastanut etsimään myös puheen motorisiin pulmiin ja puhetta tukeviin ja korvaaviin keinoihin liittyviä ratkaisuja. Näihin osa-alueisiin olen hakenut työkaluja pakkiini ammatillisista lisäkoulutuksista, tästä pääset katsomaan käymäni koulutukset. Eniten työkaluja olen saanut NDT/Bobath-viitekehyksestä, josta olen käynyt perusopintojen lisäksi NDT/Bobath-vauvaopinnot ja Speech practicum-puheterapeuttiopinnot sekä valmistunut NDT/Bobath-puheterapeuttikouluttajaksi. Ymmärtääkseni varhaista syömisen kehitystä paremmin olen käynyt myös imetysohjaajan opinnot XAMK:in terveydenhoitajaopiskelijoiden kanssa. Nyt olen astunut uudelle polulle, kun aloitin ratsastusterapeuttiopinnot tammikuussa 2022, joista valmistun jouluna 2024.

Yhteystiedot

Sananlaukka Oy
Puheterapeutti Silja Ikonen

Kurkisensaarentie 129,
51600 Haukivuori

040 5800 829

silja.ikonen@sananlaukka.fi